Aloitan yleensä voileipäkakun tekemisen paria päivää ennen. Esim. jos tarve on lauantai-aamuna, niin torstaina täyttö ja kostumaan, perjantaina kuorrutus ja koristelu. Jos aika antaa myöden, niin koristelu mieluiten vasta la-aamuna.
Tämän kakun päälle laitoimme ilmavasti kelmua, kun meni tarjolle vasta seuraavana päivänä. Ja kurkut saivat oman kelmun.
Yllättävää oli kuinka paljon tuohon upposi salaattia, kun halusin siitä tuuhean. Olisiko mennyt 5-6 ruukkua/pussia erilaisia salaatteja.
Koristelun aloittaminen oli myös vähän hakuisessa, mutta sitä mukaan kun koristeet lisääntyivät, sen helpommaksi se kävi. Eli koristelu vaatii hieman enempi hermoja ja aikaa ;)
Tämä kakku tehty tupperin 3 litraiseen taikinakulhoon. Paahtoleipäpaloja meni n. 23-25. (graham ja tavallinen vehnä)
Kakku mitoitettu 20 hengelle, kun juhlissa oli muutakin suolasta tarjolla.
Kinkkutäyte:
2pss Atrian palvikinkkurouhetta
2 suippopaprikaa
2-3 maustekurkkua (käytän irtomyynnissä olevia)
1 ruukkupersiljaa
ruohosipulia oman maun mukaan
1-1,5 purkkia koskenlaskija ruoka- sulatejuustoa
150-200g ranskankermaa
mustapippuri rouhetta myllystä
valkopippurijauhetta
1-2tl sokeria
Paloittele paprikat ja maustekurkut pieniksi paloiksi. Hienonna persilja ja ruohosipuli. Laita kaikki kulhoon ja sekoita.
Valmista lihaliemi kostutusta varten paketin ohjeen mukaan eli 1 lihaliemikuutio 0,5l vettä. Anna jäähtyä hetki.
Kuorrutus:
200g ruohosipulituorejuustoa
2dl vispikermaa
Vispaa yhdessä vaahdoksi.
Koristelu:
Tässä voi mielikuvituksen päästää valloilleen. Voit käyttää esim. erilaisia ja värisiä salaatteja, herneenversoa, meetvursti-,juusto-,kinkkuviipaleita. Mozzarellapalloja, rypäleitä, leipäjuustosta muotilla kukkia, syötäviä kukkia, eri värisiä kirsikkatomaatteja, kurkkuviipaleruusuja jne...
Esim. persikasta, mansikoista yms. saat lisää väriä kimppuun.
Kelmuta kulho ja vuoraa kulhon pohja ja reunat leipäsiivuilla. Kostuta lihaliemellä. |
Laita täytettä ja leipäsiivuja vuorotellen. Älä unohda kostuttaa leipäsiivuja. |
Viimeinen kerros on tulevan kakun pohja. Käännä kelmut päälle suojaksi ja laita kylmään. Kakku saa kostua mieluiten seuraavaan päivään. |
Valmis! Varren saat tehtyä esim. kurkkusuikaleista ja kiinnittämällä ne ruohosipulinipulla, joka kestää todella hyvin solmimisen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti